Hajahuomioita

10.01.2021 | Vyöhyketerapia | 0 Kommenttia

Alkutahteja

Isoisäni oli intohimoinen vapaa-ajan kalastaja. Hän tapasi lähteä kesäisin kahden aikaan aamukalaan ja aamuviiteen mennessä hän olikin jo savustamassa pyytämiään ahvenia tai haukia. Pienet särkikalat menivät naapurin kissalle, mistä tulikin sanonta ’kissakaloja’. Aamukahvin jälkeen, kun me likatkin oltiin jo hereillä, lähdettiin yhdessä joko verkkoja tai pitkääsiimaa kokemaan. Ukkia ei yhtään arveluttanut nostaa iso hauki pelkillä käsillään veneeseen, pääasia ettei se päässyt karkuun. Maissa sitten haavoilla olevat sormet käärittiin rautalehtiin ja sidottiin harsonpalalla. Kolmen päivän kuluttua haavat olivat parantuneet – ei arpia eikä koskaan tulehduksia! Tällaiset luonnonihmeet olivat varmaan perimmäisenä syynä, että koskaan kiinnostuin luonnon ja oman kehon parantavasta voimasta!

Ratamo

Jalkojen ilot

Vyöhyketerapiaa, tai zone-terapiaa, käytettiin jo muinaisessa Egyptissä, Intiassa ja Kiinassa. Eurooppaan ja muihin länsimaihin sen toi mukanaan tri William Fitzgerald 1900-luvun alussa. Omat hierojaopintoni v. 2006 sisälsivät jalkojen vyöhyketerapian kanadalaisen opinto-ohjelman mukaisesti. (https://www.reflexologycanada.org/)
Minusta on aivan ihanaa tehdä jalkojen vyöhyketerapiaa – se ei vaadi isoja tiloja tai erityislaitteita. Riittää, kun asiakas voi istua mukavasti, loppu on käsityötä. Kaikkein parasta on nähdä ne hämmästyneet ilmeet ja onnelliset kasvot, kun päänsärky tai selkäkipu on kaikonnut ja kevyet jalat suorastaan tanssahtelevat!

Oman kehittymisen taustaa

Aikoinaan nuorena tyttönä selvittelin syntyjä syviä, mietin olevaista ja kuolevaista, elämän energiaa ja kaiken läpäisevää rakkautta. Kuuntelin luentoja ihmisyydestä ja tutustuin aiheeseen monelta kantilta – filosofia, parapsykologia, teosofia, spiritualismi, maailman suurimmat uskonnot, hypnoosi, mitä kaikkea sitä olikaan silloin tarjolla. Opettelin akupainantaa kirjasista, halusin oppia hierojaksi ja luonnonparantajaksi. Harjoitettiin mielen hiljentämistä ja toisten auttamista energiaa välittämällä.
Moneksi vuodeksi maailma vei sitten mennessään, mutta vihdoin olin ’oikeassa’ koulutuksessa, pätevöidyin ensin hierojaksi, sitten kraniosakraaliterapistiksi. Kraniosakraaliterapiasta tulikin sitten ’minun juttuni’. Löysin itseni myös monilta täydentävien hoitojen kursseilta. Näin tuli vastaan myös Reiki ja tavallaan olin kulkenut laajan ympyrän. Itsensä kehittäminen on kuin korkkiruuvi, jonka kierteet laajenevat – kyse ei ole ympyrän sulkeutumisesta, koska silloinhan oltaisiin taas alkutekijöissä.

Ratamo

Sisäinen viisaus

Kun ajattelen eri hoitomuotoja, huomaan että niille kaikille on oma aikansa ja paikkansa. Mutta potilaan on oltava valmis vastaanottamaan apua ja toisaalta myös auttamaan itseään. Muuten siinä ei auta sen enempää lääkkeet kuin luontaishoidotkaan. Voin nähdä, miten kaikkinainen hoiva on yhden ja saman energian käyttämistä eri tavoilla – ei ole vain yhtä ainoaa oikeaa metodia vaan eri keinot tukevat toisiaan.
Selitän sen näin lapsille: ”Jos sinulle tulee vaikka naarmu polveen, ja vähän vertakin voi valua, niin mitä sitten tapahtuu? Sairaanhoitaja puhdistaa haavan, laittaa siihen ison laastarin päälle ja ehkä antaa sinulle lievän kipulääkkeen. Mutta kuka hoitaa haavan kuntoon, ihon ehjäksi? Kuka kertoo keholle, kuinka paljon mitäkin soluja tarvitaan, että saadaan muodostettua arpikudos, jonka alla sitten iho uudistuu? Laastari estää lian joutumisen haavaan, mutta ei paranna. Kipulääkkeen avulla voit kävellä ilman kipua, mutta sekään ei paranna haavaa. Onneksi sisälläsi on sinun ikioma hoitaja, sisäinen viisaus, joka huolehtii sinun parhaastasi ja paranemisestasi.”
Meillä kaikilla on tämä sisäinen viisaus, omahoitaja, kunhan vain osaisimme hyödyntää häntä paremmin. Aivan kuten vuoren huipulle johtaa monta polkua, on yhden henkilön terveys ja hyvinvointi monen asian summa.

Ääretön